Silloin erotetaan sidekickit sankareista

Pienen hetken elät siinä väärässä maailmassa, jossa olet jo rakentanut pilvilinnasi ja tiedät minne tiesi vie. Olet kulkenut pitkän polun, nähnyt paljon ja ajattelet; siellä jossain on paikka vain sinulle. Lumihuippuisten vuorten keskellä, meren ympäröimällä saarella, kirkkaan järven rannalla. Sitten eräänä päivänä heräät ja katsot maailmaa uusien lasien takaa.
Ja tajuat jälleen kerran olevasi väärässä.

Olen katsonut länteen ja nähnyt auringonlaskun kaupungin siellä, minkä takaa voitat itsellesi kaksikymmentäneljä tuntia lisää aikaa. Astellut noilla rannoilla ja miettinyt, tänne minä kuulun. Maailman tälle laidalle, jossa tähdet syntyvät ja kuolevat.

Olen katsonut itään ja nähnyt hiljaisen maan, jonka kärjessä kaksi merta kohtaavat sulassa sovussa ja jonka rannat ovat kiveä. Kiivennyt tulisen vuoren laelle ja katsonut sieltä aukeavaa maailmaa, hypännyt tyhjyyteen korkeimman tornin laelta. Ja ajatellut, tänne minä kuulun. Maailman tälle laidalle, jossa tähtitaivas on piilotettu hiljaisen luolan ytimeen.

Nyt katseeni lepää toisessa suunnassa, paikassa jota en koskaan tosissani ajatellut mahdollisuutena. Siellä missä ritarit pelastavat linnan neitoja pahoilta noidilta ja joiden järvissä asuu suuria hirviöitä. Näen aavat nummet silmieni edessä maassa, jossa en koskaan ole käynyt ja jonka kieltä tuskin ymmärrän, vaikka sen sanat ovatkin olleet kieleni päällä jo vuosia.

On totta että kohtalo puuttuu peliin silloin kun sitä vähiten odotat. Elämässäsi tapahtuu käänne juuri silloin kun luulet olevasi turvassa valmiilla polulla. Silloin erotetaan sidekickit todellisista sankareista; astutko tien sivuun vai jatkatko sinne minne tieviitat osoittavat?

Täydellisen elämän täydellinen olohuone

Liityin tässä jokunen aika sitten pariin Facebookin blogi-ryhmään, jossa mainostetaan siis omia blogeja jotta ihmiset löytäisi niihin paremmin ja ehkä blogitkin saisivat pari uutta lukijaa. No hyvin iloisin mielin liityin mukaan ja aika toiveikkaanakin, mutta hiljalleen alkoi karu totuus valjeta. Ne blogit eivät ole vain blogeja vaan kyseisten ryhmien nimet voisivat yhtähyvin olla "lifestyle-blogit" tai "vauva-blogit", koska mistään muusta ei niissä ryhmissä tunnuta puhuvan.. tai siis eihän niissä ryhmissä edes puhuta mistään, kaikki vain spämmäävät omia tekstejään sisään. Uusia vauvoja, uusi Ikean taulu, uudet housut H&M:stä tai sitten kaakao-ohje, jonka kaikki osaa tehdä unissaankin ilman minkäänlaista ohjetta.

Mietin tuossa yhtenä päivänä että voisin piruuttani kirjoittaa tekstin siitä mitä ihmettä on lifestyle koska jokaisen blogin kuvauksessa se lukee. Mutta en sitten osannut määritellä sitä mitenkään järkevästi tai en löytänyt kunnon vastausta tähän. Ilmeisesti kyseessä on kuitenkin elämä, jossa kaikki on täydellistä ja maailma on kuin sisustus- tai muotilehden keskiaukeamalta. Keittiö on tahraton ja koristeltu kivasti jollain krääsällä, joka ei missään tapauksessa kerää pöllyä itseensä ja on muutenkin hyvin käytännöllistä keittiökalustusta kaikin puolin. Olohuoneessa on tahrattomat, uudet Ikeasta ostetut tyynyt ja viltit ja taulut ja sohvakin samasta paikasta ehkä.. ja pöytä ja kaikki kirjahyllyä (ja sen sisältöä) myöten. Tottakai kaikki on syksyn uusinta sävyä ja tunnelmavalaistuksena on Ikean kynttilöitä. Ja tässä täydellisessä olohuoneessa istutaan ja vietetään täydellistä tunnelmallista iltaa joka päivä. Makuuhuone on sitten samaa laatua; ei, vaatteet eivät loju sängyllä, lattialla tai tuoleilla tai roiku kaappien hyllyiltä alas. Peitto on aina täydellisesti sängyllä ja tottakai syksyn sävyiset pirtsakat tyynyt ovat kauniisti koristamassa.. ja samaten kynttilät. Tottakai. Ja tässä täydellisessä pikku makuuhuoneessa on hyvä tehdä niitä täydellisen raskauden siivittämiä täydellisiä vauvoja. Raskauskin on tosiaan täydellinen eikä sisällä pahoinvointia tai turvonneita raajoja tai liikakiloja. Sitä nautitaan joka hetkestä. Yeah righ.
Vaatteista ja meikeistä en jaksa edes aloittaa, koska ei herranjumala. Kaikista ärsyttävämpiä ovat kuitenkin nämä ns. lifestyle-valokuvausblogit, joissa valokuvia on kymmenen täysin samanlaista ja kaiken lisäksi ne on jonkun muun kuin bloggaajan itsensä ottamia koska bloggaaja itse esittelee niissä omia päivän (täydellisiä) asujaan. 

Pointti oli nyt lievä turhautuminen siitä että blogi-ryhmät kattavat sisäänsä vain valkoisella pohjalla olevia harmaasävyisiä ihanan pirtsakoita, toinen toistaan muistuttavia täydellisiä pikku blogeja, jotka kertovat täydellisistä pikku elämistä. Tämä täydellisten elämien selailu alkaa pikkuhiljaa ahdistaa siihen malliin että taidan poistua vähin äänin noista täydellisistä ryhmistä (joissa ei kommentoida. Ei todellakaan). Palaan omaan epätäydelliseen elämääni sotkuisen keittiöni, muhkuraisen sänkyni ja rojuisen olohuoneeni keskelle. Suck it! Tämä oli blogi-rage.

Leppäkerttutyttö

Maantien väriset hiukset poninhännällä sinisellä ponnarilla. Yllään keltainen paita, jossa on palmun kuvia ja helmassa hapsuja. Jalassa äidin tekemät shortsit, jotka ovat pääväriltään punaiset ja täynnä kukkia. Jaloissa ei ole kenkiä vaan varpaissa punaista lakkaa. Tytöllä ikää ehkä kuusi vuotta.

Talo on possunpunainen ja pitää sisällään kolme sukupolvea. Siinä on viisitoista ikkunaa, neljä ovea ja kolme terassia. Yhdet jyrkät raput vievät paikkaan, jonne yksin ei saa kiivetä. Pihan piirissä on viisi muuta rakennusta. On vanha navetta, jossa lehmät ennen asuivat, ja sen yläkerta joka on sekin kielletty pieneltä tytöltä. Navetan vintillä on reikä lattiassa ja siitä voisi pieni tyttö pudota. Ja se silta, joka ajan kanssa muuttui aina vain vaarallisemmaksi. On puimala, jossa on merellinen viljaa, punainen puimuri ja kaksi traktoria. Siellä kädet tulevat aina likaiseksi, vaikka et mihinkään koskisikaan. Sinne ei saa mennä ilman kenkiä. Sitten on vanha aitta, joka on ollut siinä kauemmin kuin talo. Siinä on kolme ovea eikä yhtään ikkunaa ja siellä nukutaan kesäisin. Aitan vieressä on puuliiteri, joka on harmaanvioletti ja hieman vinossa. Kapea polku vie pitkän heinän halki sen narisevalle ovelle. Viimeisenä ylätien toisella puolella on maakellari, jonka päällä kasvaa puita ja heinää ja sammalta. Sen sisällä on aina kylmää ja kosteaa ja siellä haisee perunalta.

Ulkona on lämmintä ja ampiaset pörräävät pihassa kasvavissa sireenipuskissa. Pihatie pistelee pieniä varpaita ja jalkapohjia, mutta tie on ylitettävä jos haluaa viileälle vasta-ajetulle nurmikolle joka värjää jalat vihreiksi. Pihan reunalla seisoo ylväänä ja vähän kieroon kasvaneina kolme omenapuuta, joiden takana on oja ja ojan toisella puolella vehnäpelto. Vehnä tuntuu karhealta kättä vasten ja se yltää tyttöä hartiaan saakka, niin pitkää se on. Auringonvalo ei pääse lämmittämään pellon pintaa ja siksi savi tuntuu kylmältä varpaita vasten. Pellon keskellä on valtava kivi, jonka vieressä ja osin sen ympärillä kasvaa suuri tuomi. Ja kukkivan tuomen oksilla asuvat leppäkertut, tytön parhaat kaverit. Niitä hän kerää lasipurkkiin, jonka kanteen on saksin tökitty reikiä. Purkissa on voikukan lehtiä, oksia ja kivi jotta leppäkertuilla on tekemistä. Hän ei halua satuttaa niitä, hän haluaa vain katsella kuinka ne kiipeilevät. Antaa niille nimen ja pitää niitä hetken verran luonaan.

Matka takaisin kiiruhdetaan juosten ja mukana oleva keltainen koira mustan kuonon kanssa hyppii tytön kintereillä. Se on kova karkailemaan, mutta pitää myös vahtia kun sille päälle sattuu. Harmaavalkoinen kissa taas ei jaksa kiinnostua tytöstä ja tytön leppäkertuista sen enempää kuin mitä on pakko tytön ylittäessä pihatietä ja kavutessa lämpimälle betoniterassille. Ovi auki ja kiinni ja seikkailu pellonkeskelle ja takaisin on päättynyt.

Tämä tarina on tosi ja se tapahtui jotakuinkin vuonna 1996. Enää eivät lapset juokse yksin paljain jaloin viljapellon läpi leppäkerttuja noutamaan, koska tässä holhousvaltiossa olisi kukkahattutädit pian oven takana kysymässä vanhemmilta mikseivät vahdi lapsiaan. Ja pellonomistaja luultavasti vaatisi korvausta niistä muutamasta katkenneesta viljasta, jotka tämä seikkailu väkisin tuotti. Puhumattakaan nyt eläinsuojeluviranomaisista, koska onhan leppäkerttujen purkkiin tunkeminen varmasti rikos, eikö? Sitä mä vaan mietin että mihin nuo ajat katosivat ja mistä löytäisin sellaisen maan missä lapsi saa edelleen olla lapsi. Haluan leppäkerttuja, saatana!

Ehkä siinä talossa on terassi

Tarvitseeko minun tietää missä mennään? Onko minun ymmärrettävä kaikki, jotta voin olla jotakin mieltä? Eikö riitä että tuntuu pahalta ja toivo paremmasta on mielessä jatkuvasti? Jos sanon että haluan pois, saan vastaukseksi; ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Ei missään ole asiat paremmin. Mistä tiedät jos et ole koskaan nähnyt maailmaa rajojen toisella puolella? Muuta kuin Espanjan turistirannat, jota voi hädintuskin kokemukseksi sanoa.
En etsi veroparatiisia. En paikkaa, jossa kaikki on täydellistä. Maksan kyllä oman osuuteni, mutta haluan vastikkeeksi jotain muuta kuin säästöjä ja säästöjä ja säästöjä. Kun olen vanha, haluan että minusta pidetään huolta ja minusta välitetään. Jos hankin lapsia, haluan heille turvallisen lapsuuden ja hyvän tulevaisuuden. Kun valmistun, haluan työtä jolla on jokin merkitys. Haluan että joku jossain tuntee jotain, kun näkee sen mitä me porukalla tehtiin.

Haluan kodin jostain korkealta. Ehkä vuoren rinteestä, josta näen kaupungin ja meren. Haluan kulkea työmatkani pyörällä tai kävellen, sadepäivänä ehkä bussilla. Näen auringonpaistetta sadepäivässäkin. Haluan avarat, valoisat huoneet. Takan ja sohvan, johon voin upota päivän päätteeksi. Kylpyhuoneen jossa on amme, ja saunan. Makuuhuoneessa iso, pehmeä sänky lämpöisine peittoineen. Kotona on pari kissaa, mies ja ehkä lapsi.
Minä teen leffoja ja mies tekee mitä haluaa. Muksu käy koulua, josta me ehkä maksamme mutta ihan ilolla. Päivän ensimmäinen ja viimeinen asia on kissojen ruokkiminen. Ehkä siinä talossa on terassi, jolla voi istuskella katselemassa laskevaa aurinkoa samalla kun juo teetä? Tai talvi-iltoina voi kököttää takan ääressä vilttien alla.

En halua jäädä tänne, koska täällä minä tukehdun. Tuo unelma on kaukana täältä ja se voi viedä vuosia toteutuakseen, mutta on se sen arvoista. Tuo näkymä varmasti muuttuukin vielä, mutta jotain tuollaista toivon saavuttavani elämässäni. Joten kun seuraavan kerran kuulet minun puhuvan lähdöstä tai suunnitelmista tai unelmista tai tulevaisuudesta, älä osoita minua sormellasi ja naura niille. Olen tosissani enkä kaipaa ylistyspuheita Suomesta, olen kyllästynyt niihin jo aikaa sitten. En halua jäädä tänne murehtimaan millaista elämä olisi voinut olla jos olisin lähtenyt. On parempi olla vanha mummo ja muistella niitä hulluja asioita, mitä tuli tehtyä elämässä.. kuin surkutella niitä asioita, jotka jäi tekemättä.

Mä suunnittelen olevani onnellinen nyt ja tulevaisuudessa!

Mitä sitten kun olen kulkenut ohitsesi?

Juon kahvia, jonka tiedän menettävän makunsa. Kävelen auki hakatuilla kaduilla, jotka eivät pian tunnu miltään. Näen kaukaisuudessa pilviin yltävän tornin, joka kaikessa kauneudessaan kutsuu minua luokseen. Miten voit olla siellä jossakin niin kaukana, vaikka olet kaikki mitä ikinä toivoin? En jaksa odottaa että pääsen luoksesi, mutta samaan aikaan pieni pelko kasvaa sisälläni; mitä sitten kun olen kulkenut ohitsesi?

Mitä jos kaikki mitä olen nyt, on historiaa kun tulen takaisin? Mitä jos sinä määrittelet minut uudestaan ja huomaan etten enää voi olla onnellinen ilman sinua? Mitä jos jokin sinussa vetää minua ikuisesti puoleensa enkä voi lakata yrittämästä ennen kuin pääsen takaisin? Mitä jos en koskaan pääse takaisin?

Nyt olet vain utuinen kuva taivaanrannassa. Jotakin, mikä ei vain voi olla todellista. Eristäytynyt pieni piste kaukana kaikesta. Mutta se kuva selkeytyy kokoajan, tai ainakin luulen niin. Oikeasti olet jotakin sellaista, mitä ei millään voi kokea vain ruudun välityksellä. Hassua kuinka tunnut samaan aikaan niin epätodelliselta. Teet minut pelkällä olemassaolollasi kateelliseksi itselleni.

Jos minä olen historiaa kun tulen takaisin, se on ihan okei. Jos määrittelet minut uudestaan, uskon olevani lähempänä itseäni kuin koskaan aikaisemmin. En ehkä ole onnellinen ilman sinua, mutta ainakin tiedän mitä tehdä. En lakkaa yrittämästä ennen kuin kohtaamme uudestaan. Ei ole todellisuutta, jossa emme tapaisi uudelleen.

Kahvi kupissani on vain laimeaa litkua.

Tämä on suuren suuri maailma ja me ollaan niin pienen pieniä

Tänään on hyvä päivä. Aivan kuin vuosi vaihtuisi, vaikka siihen on vielä matkaa ainakin sata päivää. Mutta jotain tämä päivä on, nimittäin vanhan taakse jättämistä ja uuden aloittamista.. Tai siihen välitilaan menemistä, jolloin ei ole mitään. Muuta kuin opinnäytetyö ja kakkosvuoden ruotsinkurssi.

Tänään on ulkona usvaista. Istun koneella sinisen kahvikupin kanssa ja ylläni on karvisyöpaita ja pinkki aamutakki, jossa on söpöjen lepakkojen kuvia. Suoristin äsken tukkani ja söin pahoja lidlin "hunajamuroja". Onneksi sinisen kuppini sisältö häivyttää murojen jälkimaun suustani.

Tiedättekö, elämä on aika siistiä! Mulla oli melko selvät suunnitelmat tulevalle kymmenelle vuodelle vielä vuosi sitten, mutta ne suunnitelmat on alkaneet elämään omaa elämäänsä. Eilen pelkäsin pienen pienen hetken etten ehkä näekkään niitä päiviä. Näin itseni jossain karussa toimistossa tekemässä paskaduuneja ja mikä kamalinta, pidin siitä. Onneksi se oli vain välähdys juuri ennen nukahtamista ja havahduin todellisuuteen vielä hetkeksi. Ei, se ei todellakaan ole minua varten.

Mutta vaikka suunnitelmat ovatkin täynnä muuttujia, yksi asia on elämässä varmaa; sellaiset asiat, jotka ahdistavat ja joista haluaa päästä eroon, ne on jätettävä taakse. En äkkiseltään keksi mitään väärempää asiaa maailmassa kuin että joku väittää sinulle muuta. Sinun ei tarvitse kärsiä huonosta olosta vain koska luulet sen olevan oikein. Minä en ainakaan suostu siihen ja toivon sydämestäsi ettet sinäkään, rakas lukijani ruudun toisella puolella. Tämä on suuren suuri maailma ja me ollaan niin pienen pieniä tekijöitä ettei typerien asioiden deletoiminen vaikuta oikeasti mihinkään muuhun kuin sinuun itseesi.

Tänään marssin viimeistä kertaa vanhaan vuoteen ja iltapäivällä olen jo askeleen lähempänä tulevaa. Tee sinä samoin, koska huominen on paras syy päästää irti tästä päivästä ja eilisestä!

ps. Luurankoja kaapissa? Tässä minun; Yksisarvinen

Gotta get it right

Tänään kävelin keskustaan, keskustassa ja sieltä kotiin. Tuli pohdittua asioita mitkä vituttaa suomalaisessa kaupunkielämässä.. ja muutenkin.. Sitten ajattelin että voisinpa kirjoittaa aiheesta blogimerkinnän, mutta koska lupasin että tähän blogiin kirjoitan vain positiivisia juttuja niin päätin kirjoittaa sekä vitutus-merkinnän että "jeejee mul on kivaa"-merkinnän. Koska en oikeasti jaksa välittää näistä ihmisistä, mutta ajattelin silti kirjoittaa heistä.
Saatan myös sortua yleistämiseen, mutta siitä huolimatta ymmärrän etteivät kaikki ole näiden lajityyppien edustajia ja että ihmiset ovat erilaisia.

1. Teinilaumat ja äidit lastenrattaiden kanssa
Joo. Olen kiinnittänyt tähän huomiota jo koko Tampereella asumisen ajan; se että on aivoton, trendikäs teini tai vastaavasti pyöräyttänyt muksun maailmaan, antaa se sinulle selvästi oikeuden kulkea keskellä tietä tai siksakkia kadulla tai muuten vain kävellä vastaantulijoita päin. Teinit kävelevät rinnatusten ja mulkoilevat vihaisesti jos joutuvat inasenkin väistämään. Äitejä taas ei voi mulkoilla vihaisesti koska hei, he ovat äitejä.
Parasta on kun vastaan tulee kaksi äitiä kaksien rattaiden kanssa ja rinnatusten. Siitä vain autotielle sitten pomppimaan, koska muuten jäät vauvavyöryn alle.

2. Iholle tunkevat kerjäläiset
Olen pahoillani, mutta en anna teille rahaa. Olen tällä hetkellä PA koska ostan iphonen ja lähden reissuun vähän päälle kolmeksi kuukaudeksi. Mutta pahoillani en ole silloin, jos tulette iholle vaatimaan että antaisin edes euron kahviin. Ei, silloin ette saa sitäkään vähää. Voitte kerjätä kadun kulmassa mutta minä olen paha ihminen ja suutun jos tulet lääppimään. Tälleen tapahtui Keskustorilla yhtenä kauniina päivänä. En pidä siitä että tuntemattomat ihmiset koskevat minuun tarkoituksenomaisesti.

3. Oman elämänasenteensa tuputtajat
Uskot sitten mihin tahansa uskontoon tai äiti maahan tai mihin tahansa, siitä vaan. Olit vegaani tai lihansyöjä, siitä vaan. Mutta älä pliis tule tuputtamaan omaa maailmannäkemystäsi minulle. Äläkä varsinkaan tule kertomaan että minun näkemykseni maailmasta ja tuonpuoleisesta on väärä. Uskonnosta ja maailmankatsomuksesta on siistiä jutella sivistyneesti, ilman että kumpikaan tuputtaa omia näkökulmiaan. Olen käynyt sellaisen keskustelun. Kerran. Ja se oli siistiä. On siistiä jos pystyt siihen, mutta jos et niin pidä näkemyksesi omana tietonasi. Kiitos.

4. Sosiaalisen median kommentoitsijat
Hei! Jos vihaat jotakin asiaa niin syvästi, älä pliis liity sitä asiaa koskevaan faniryhmään ja tule valittamaan ja aukomaan päätäsi jokaisesta uudesta käänteestä. Ketään ei kiinnosta ja kaikkia vain vituttaa se että sinulla ei ole muuta elämää kuin keskittyä vihaamiisi asioihin. Jos vaikka etsisit itsellesi oman juttusi ja keskittäisit energiasi sen hehkuttamiseen. On paljon kivempaa hehkuttaa kuin vihata. Oikeesti.

5. Pepsin myyjät
Jos olet töissä baarissa, kahvilassa, kioskilla, ravintolassa tai muussa vastaavassa paikassa missä myydään virvoitusjuomia, ymmärrä ero Pepsin ja Colan välillä. Jos tilaan sinulta Colaa, tilaan sinulta Colaa. Mikään ei ole ravintoloissa ärsyttävämpää kuin tilata Colaa ja saada Pepsiä, ilman että kukaan sanoo asiaan juuta eikä jaata. Useimmille tämä on okei, koska asiasta vaietaan koska "onhan ne nyt melkein sama asia". Mutta tosiasassia ei. Se on ihan vitun ärsyttävää. Et sä voi antaa maidon tilaajallekaan piimää koska "onhan ne nyt melkein sama asia". Varmasti asiakas ärsyyntyisi.
Ja kyllä, Pepsin ja Colan eron huomaa.

6. "Joo mä hoidan"-ihmiset
.. jotka eivät kuitenkaan hoida hommiaan. Heillä ei ole aikaa, he eivät osaa tai he eivät uskalla mutta väittävät silti että voivat hoitaa asian. Ja sitten kun kysytään niin asiaa ei ole hoidettu ja saadaan liuta selityksiä vastineeksi. Jos et osaa jotain, sano se ja ehkä joku opettaa sen sinulle. Jos ei ole aikaa, sano se niin ehkä joku voi auttaa sinua. Jos et uskalla, sano se niin joku ehkä tukee sinua. Ole hiljaa ja jätä asiat tekemättä, ihmisiä vituttaa. Ja paljon.

Ja sitten positiivisiin asioihin!

1. TABA:aan on alle neljä kuukautta
Eli suomennettuna minun ja Willun Uusi Seelanti/Los Angeles-reissuun on alle neljä kuukautta. Banaani sille joka keksii mistä lyhenne TABA tulee. Tämän reissun myötä meillä on ihan sairaan hauskaa ja nähdään ja koetaan kaikkea uutta ja siistiä. Jaetaan idiotismin ilosanomaa ja kierretään samalla maailman ympäri. Ainiin ja päästään päälle kolmeksi kuukaudeksi eroon noista kuudesta edellä mainitusta ihmistyypistä. (Ai joo, vihaan myös ihmisiä jotka sanoo "No ei siellä varmaan ole asiat yhtään paremmin", koska se on vaan typerä asia sanoa.)

2. Ostin tänään arpigeeliä
Päätin että tuhoan kaikki jäljet hyttysistä ja paarmoista näin juuri ennen tabaa. Olen siis jotenkin yliherkkä kaikille ötököiden pistoille ja kun joku mua puree, raavin sen verille. Tulee rupi ja sen myötä arpi. Not cool, man, not cool. Mut nyt mä hommaudun eroon niistä ja jeejee!

3. En lihonut kesällä!!
Nilliti nilliti, joojoo. Elin kuitenkin mummon letuilla ja kakuilla ja ties millä puolet kesästä ja jotenkin selviydyin kilojen takaisin tulemisesta, mikä on supersiistiä. Tähän väliin on hyvä muistuttaa ihmisiä eli tiputin viime vuoden aikana 20 kiloa! Ja olo on mitä parhain, joskin homma on vielä kesken mutta siis jee!

4. Aloitin kahvakuulan kanssa riehumisen uudestaan!
Ihme kuntoilu-pointteja nämä meiksin positiiviset mutta silti! Nyt kolmas päivä vasta takana mutta aattelin olla ahkera ja käyttää syksyn kahvakuula toisessa kädessä. Nyt olen siinä hetkessä elämää kun nauraminen sattuu, koska vatsalihakset huutaa tuskasta. Mutta kivaa on!

5. Mulla on jäätelöä.
Koska liikaa laihdutus ja liikunta-juttuja, joten pakko päteä että mullapa on pakastimessa vaniljajäätelöä! Ja on muuten ihan sairaan hyvää ja söin sitä äsken. Ja sitten mietin lentääkö laatta jos alan samantien kahvakuulailemaan, mutta ei lentänyt. Huh..

6. Seiska on paras.
Ei, ei se lehti. Seiska on mun pikkunen ja se on forever mun positiivisissa asioissa vaikka joskus joudunkin tappelemaan sen takia ja välillä on suru puserossa, mutta silti! Parhautta.

7. Vika vuosi alkaa!
Kohta pitäisi valmistua, mikä pelottaa ja jännittää samalla, mutta samalla se tuo uusia tuulia! Ensi keväänä pitäisi saada paperit kasaan ja kaikki roikkuu oikeastaan enää yhdestä pienestä ruotsin kurssista..
Ja ainiin opinnäytetyöstä. Hups.

8. Tänään uutta musaa!

Mutta vaikka välillä vituttaa, on myös kivoja asioita! Ja kuten sanoin, en jaksa välittää noista negatiivisista jutuista sen suuremmin. Sillä hetkellä ne vituttaa, mutta sitten se on ohi. Eipä ole mun ongelma jos jollain ole elämässä muuta kuin muiden ärsyttäminen ja negatiivisiin asioihin energiansa iskeminen! Hyvää loppuelämää vaan sille, toivottavasti löytää maailmasta jotain kivaakin!